Botniaring 5.5.2001
Viimein se ensimmäinen kilpailu koitti!
Autoa ei oltu ennen kisaviikonloppua ehditty testaamaan ollenkaan, joten
yllätyksiä oli luvassa. Jo perjantai-iltana huomattiin, ettei takajousitus
pelaa lainkaan ja ainoa mikä takana jousti oli takarenkaat! Paineet
takana tiputettiin 1,2 baariin, mikä vähän paransi takapään
pitoa, mutta todellakin vain vähän.
Alkoi pahasti näyttää, että voittoa jouduttaisiin odottamaan
peräti seuraavaan kilpailuun..

Lauantaiaamuna ilmoittautumisen jälkeen oli vuorossa auton ensimmäinen
katsastus. Punnitus epäilytti eniten, sillä sitäkään
ei oltu ehditty tarkistaa ennen kilpailua. Yllätykseksi katsastusmies
tokaisi 995kg, eli 15kg yli kaksilitraisten minimipainon! Hyvä mäihä.

Kunhan nyt vain ei löytyisi mitään vakavaa, kun on ilmoittautumismaksukin
maksettu.

Katsastusmiehet olivat asialinjalla ja sanomista tuli ainoastaan etuhinauslenkeistä,
mitkä pitää muuttaa seuraavaan kilpailuun mennessä vähemmän
ulkoneviksi. Merkintä katsastuskorttiin ja eikun kisaan!

Lähtöruudut jaettiin aika-ajojen perusteella. Paalupaikat voitettiin
noin 1:29:n ajoilla Mazda-Tuningin ottaessa viimeisen ruudun ajalla 1:44!!!
15 sekunnin ero 2,6 kilometriä pitkällä radalla on, ..aika
paljon. Mazdaa ei todellakaan näy tässä!

Radalla tunnelma oli kuin liikkuvalla shikaanilla, nopeampien autojen puikkoillessa
ohitse milloin mistäkin raosta.

Jarrupalat käytettiin oikeaoppisesti loppuun ja menipä siinä
samassa pätkä jarrumäntääkin.. Varikkopysähdys
venyi liki 50 minuuttia pitkäksi, kun jarrupalat sai hakata irti taltalla
ja vasaralla. Samalla autoa myös tarkastettiin muiltakin osin ja käyntihäiriö
löytyi löystyneestä virranjakajasta.

Takaovi menee kisan jälkeen vaihtoon.. Eräs Mercedes Benz yritti
tulla väkisin sisään. Vaikka Mazda oli selvästi joukon
hitain, saavutimme silti 20:n sijan ajamalla kilpailun loppuun. Osanottajia
oli kaiken kaikkiaan 35.

Eräs Mercedes Benz..
Kisaviikonloppu oli kokonaisuudessaan hyvä kokemus ja saatiin niin auto
kuin tiimikin sisäänajettua hommaan. Nytpähän tietää,
mikä on myytävien luokan taso ja mitä olisi tehtävä
ennen seuraavia kisoja. Nyt ainakin selvisi, mistä kestävyysajojen
"kestävyys" -sana juontaa juurensa. Autossa ei suurempia vikoja tarvitse
olla, jos sen on tarkoitus kestää kuusi tuntia täyttä
rääkkiä!
Muita kuvia kisoista:
Mazda-Tuning: Kimmo
Pääsivulle